Blogipostauksia kuvataiteesta, futurologiasta, akateemisesta arjesta, korkeakoulupolitiikasta ja muusta

perjantaina, syyskuuta 04, 2009

Oho! mikä löytö - katso kohukuvat :D


(klikkaa kuvaa nähdäksesi se kokonaan)

*

Olen nähnyt nyt jotain mitä en odottanut kohtaavani itse. Jatko-opintojen kanssa leikittelevä PhD-sarjakuva käsittelee usein aiheen valinnan vaikeutta ja sitä kuinka kaikki on jo tutkittu. Juuri kun kuvittelee löytäneensä jonkun originaalin tutkimusaiheen niin huomaakin että joku on jo tutkinut sitä aikaisemmin. Pahimmillaan oma ohjaava professori.

Löysin nimittäin juuri verkosta opetusministeriön sivuilta kulttuurin tulevaisuutta käsittelevän selonteon. Kun teen kuvataiteen tulevaisuudesta vuonna 2060 ja kyseinen dokumentti taas on kulttuurin tulevaisuudesta vastaava, olen pölkyllä päähän lyöty. Selonteko valmistuu vasta vuoden päästä, joten ehdin kyllä tekemään omani loppuun ennen tuota julkaisua. Sinänsä siis I'm not scooped, vaan ehdin edelle. Hurjaa. Kun tätä aihetta ei ole tutkittu juuri lainkaan. Täytynee tutustua siihen tarkemmin, kun olen määrittänyt omat tulevaisuusparametrit, jotten anna dokumentin vaikuttaa liikaa omaan ajatteluuni. Se on kuitenkin poliittinen dokumentti. Viittaan siihen kuitenkin poliittisia ohjausmekanismeja käsittelevässä luvussani/alaluvussa.

*

Tänään medialab järjesti 2+ vuosikurssin opiskelijoille Vintage Kick-off -päivän. Tilaisuudessa käsiteltiin muun muassa työn alla olevia opinnäytetyön arviointikriteeristöjä, sitä mitä kullekin kuuluu ja mitä on tehnyt ja sitä, kuinka lopputyö on väärä sana ja pitäisi sanoa Master thesis tai opinnäytetyö. Sain myös opponentin lopputyöseminaarin II paperilleni. Paperi I jää siis pitämättä turhana. Lopputyöseminaari on 23.9. joten aikaa siihen on vain noin kaksi viikkoa.

Seminaarissa kehoitettiin pitämään päiväkirjaa edistymisestä (ei ole syy miksi tätä kirjoitan kuitenkaan ;) ja omikseni ongelmikseni nostin opponentin puutteen, primäärilähteiden löytämisen vaikeuden aiheesta jossa ei ole primäärilähteitä montaa sekä keskittymisvaikeudet. Tuntuu että teen kaikkea muuta vaikka aihe kiinnostaa. Tarttuminen aiheeseen on hankalaa ja kun on kaikkea muuta, niin helposti sortuu sijaistoimintoihin. 

*

Olen myös aikaisemmin mainitun selonteon vuoksi nyt joutunut taas kerran uuteen ongelmalliseen positiointitilanteeseen. Aikaisemmin positiointini oli ongelmallista siltä kannalta, kun en halunnut kuvata tulevaisuutta (0-tulevaisuus) ottamatta kantaa erilaisiin mahdollisiin maailmoihin ja toisaalta taas en halunnut luoda valmiita valmiiksipureskeltuja malleja siitä mitä mielestäni tulevaisuuden pitäisi olla ja ohjata tulevaisuutta johonkin tiettyyn suuntaan X. Asian ratkaisin niin, että muutan skenaariometodia niin, että se on demokraattisempi ja osallistava ja mahdollistaa taiteilijoiden luoda itse haluamansalainen tulevaisuus. (Toinen asia on kuinka moni ylipäänsä ikinä tulee lukemaan tekstiäni)

Nyt uusi positiointiongelma on kuitenkin se, että miten saan siitä riittävän ymmärtäväisen ja humanistisen, ja vähemmän valtiotieteellisen. Opetusministeriön selonteko tuntuu paljon ymmärtäväisemmältä kuin minun teksti, ja se on huolestuttavaa se. Näen tämän ongelman liittyvän puolestani aikaisempaan positionitiongelman ratkaisuun: demokraattisuuden kasvattamiseen. Minun on nyt pohdittava miten saan taiteilijoiden unelmia tuotua kyseisessä osioissa paremmin ja vahvemmin esille. Jos tätä tutkimusta käytetään taiteen tulevaisuuden selonteossa, on parempi etteivät ne negatiiviset epätoivottavat skenaariot nouse esille sieltä lainkaan, vaan se positiivinen voimaannuttava (empowering, ärsyttävä muotisana) demokraattinen osio. Olen miettinyt asiaa enemmän holistiselta kannalta, jolloin vaarana on se, että nostetaan sisältöä esille ulos kontekstista.

*

Aalto-yliopiston tutkimuksenarviointi on ilmestynyt. Kirjoitin siitä tarkemmin toisaalla. Siinä kehuttiin visuaalisen kulttuurin osaston älyllistä ilmapiiriä "very hotiksi". Osaston tutkimuslinjat on määritelty selkeästi ja art/non-art -alue voisi sopia minulle erityisesti. Kritiikkiäkin tuli, muunmuassa kansainvälisyyden olemattomuudesta. Medialab menestyi myös hyvin ja kuulopuheen mukaan saa pari uutta professoria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti