Tein vihdoin sen joka olisi pitänyt tehdä jo kaksi vuotta sitten.
Eli aloin tutustumaan Acta Futura Fennican, Suomen tulevaisuudentutkimuksen seuran kotisivuihin (http://www.futurasociety.fi/). Jos haluan tutkijaksi, niin minun on lienee hyvä olla mukana siellä missä tapahtuu ja kommunikoida muiden alan ihmisten kanssa. Lisäksi olen tutkaillut Helsingin paikallisjärjestön, Tutu•Hesan sivuja (http://tutuhesa.blogspot.com/ ja http://www.futurasociety.fi/2006/tutuhesa_syksy_06.htm)
Sain selville muunmuassa että Rooman Klubille on perustettu nuorisotoimintaa (Rooman klubin nuoret osaajat –tt30), ja siinä tiukkana ehtona on että on alle 30 vuotta. Mahtuisin vielä sinne iän puolesta, joskin ei tästä ihan tyhjästä sinne mennä.. Joskin nyt käy mietityttämään että miksen osallistunut taiteen tulevaisuutta käsittelevälle kurssille (koska en kokenut saavani siitä mitään uutta) ja näen myös tärkeänä tulevaisuudentutkimukseen liittyviin seminaareihin osallistumisen.
Lisäksi aion tutustua paremmin tutkimusparven toimintaan (http://tutkimus.parvi.fi/). Nuorten tutkijoiden perustama avoimen tutkimuksen kokeilu vaikuttaa uutta luovalta ja mielenkiintoiselta. Varsinkin mikroartikkelit saavat minut innostuneeksi! (http://tutkimus.parvi.fi/index.php/Mikä_on_mikroartikkeli)
Sain vihdoin sovittua ajan jolloin juttelen lopputyöohjaajista - joka olisi ollut klo 11 tänään jos ei olisi peruuntunut. Ensiviikolla uusi yritys. Pitääpä yrittää selvitellä asiat mahdollisimman kuntoon sitä ennen, kun kesä kuluu kulumistaan. Muut velvoitteet ja kokoukset eivät yhtään helpota tekemistä kun en saa keskityttyä, mutta pitävät arjessa kiinni ettei ajantaju katoa kokonaan.
Olen myös puhunut Kauppakorkeakoulussa tutkimusta tekevän jatko-opiskelijan kanssa ja hän näkee mahdollisuuteni saada rahoitusta hyvänä. Olen tasapainoillut haenko ammattilaissihteeristöön töihin, vai hyppäänkö hop tyhjänpäälle ja toivon että hyväksytään tutkijaksi ja että saan jostain rahoitusta. Ensimmäinen vaikuttaisi varmalta vaihtoehdolta, mutta mietin viekö se liikaa aikaa itse tutkimukselta. Aalto-yliopiston tutkimuksen kehittäminen etenee varsin positiivisella mallilla ja mietin myös minne haen jatko-opiskelijaksi: kuvaan? Aaltoon? Helsingin yliopistoon? Ulkomaille? vielä on vähän aikaa pohtia - mietin myös kahta jatkotutkintoa, mutta se voi olla raskasta. Eräs Ranskassa asuva ystäväni alkoi tekemään kahta väikkäriä matematiikasta mutta joutui kiireiden vuoksi jättämään toisen kesken.
Kaikenkaikkiaan olen todella kiinnostunut tutkimuksen tekemisestä ja haluaisin tekemään sitä vaikka heti täysipäiväisesti. Ainoa mikä huolestuttaa on tuo taloustilanne - kaikki tulee kalliimmaksi, ja jos ei tuloja tule lisää, niin pulassa ollaan. Ei ole nuoren jatko-opiskelijan elämä helppoa (tai siltä se ei ainakaan tässä vaiheessa näytä)..
Blogipostauksia kuvataiteesta, futurologiasta, akateemisesta arjesta, korkeakoulupolitiikasta ja muusta
keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti